keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Kaikkien projektien rinnalla teen perussukkia





Sukkia

Paljon on erilaisia projekteja, joista olen aiemmissa teksteissä kirjoittanutkin mm.
neuletakki- ja tilkkutäkkiprojektit.

Neuletakki ei etene. Lanka on kuitenkin liian karheaa ja takista tulee liian painava.
 Voipi olla, että se projekti loppuu ja 1 kg lankaa päätyy sukkiin ja lapasiin. 
Joskin en ole koskaan vielä Novtan Isoveli-langasta tehnyt sukkia; tuleeko hyviä? 
täytyypä kokeilla........
Tilkkutäkkiprojekti on tärkeä, koska se on siskon pojan torkkupeitto ja hän on itse pyytänyt siihen jatkoa (siitä kirjoitinkin edellisessä tekstissäni).


Mutta sukat kiinnostavat ja tällä kertaa vain ihan tavallisia perussukkia.

Tässä kuvassa on Seitseman Veljes- joululanka. 
Sain siskoltani tuliaiseksi kerän tätä ja piti heti aloittaa sukan neulominen, vaikka muitakin töitä on kesken.

*Seitseman veljes- lankaa*

Minua pyydettiin neulomaan kollegalle sukat.
Viikonloppu oli aikaa. Pohdin, ehdinkö?

Perjantaina loikoilin illan sohvalla TV: tä katsoen ja hups; yksi sukka tuli valmiiksi. 

Tein Regia- sukkalangasta. Puikot 3,5 ja silmukoita 52 s.
Resori on perus 2o, 2n ja vahvistettu kantapää.
 Kantapään molemmissa  reunoissa neuloin 3 reunimmaista silmää oikein.
 Kun kerää silmukat kantapään reunoista, ei tulee reikiä.
Se on hyvä keksintö. 

Lauantaina ja sunnuntaina menoa. 

Onneksi sunnuntain kyläpaikka oli sellainen, jossa voin istua sohvalla sukkaa neuloen. 

*Perjantain tilanne*
*Sunnuntai- illan tilanne*
 
Tässä rinnalla minulla on yksi jämälankasukkaprojekti.

Olen tehnyt muutamia sukkia Austermann Step 6 - langasta ja jäi  kolmet pienet kerät  Austermann Step 6- lankaa jäljelle ja katsoin, että niitä  yhdistämällä saisi hyvät sukat.
Austermann Step 6- langassa käytän puikkokokona 3,5 ja silmukkamärä on hieman suurempi kuin esim. Novitan Nalle- langassa.

Perussukassa on  56 s ja , jos teen esimerkiksi valepalmikkoa sukan varteen, laitan 60s.


*Jämälankasukkaprojekti*
*Austermann Step 6*
Muutamia valmiita sukkapareja, joita olen tässä lähiaikoina tehnyt.

*Seitseman veljes- lanka*
*Austermann Step*


Suurin osa on jo lähteneet maailmalle. Keskeneräisiä on ja tulee aina olemaan.
Jos löydän jonkun ihanan langan, päätän tehdä itselleni sukat, mutta yleensä ne päätyvät jollekin muulle.
 Mutta sukkia on mukava tehdä. Teen edellenkin lähes perussukkia, käytän  vain erilaisia lankoja. 

Facebook villasukkaryhmän sukat ovat aivan ihania katsottavia, mutta minä jatkan perusversioilla.

Hyvää sukkien kudontahetkiä kaikille.........minun pitäisi  ottaa välillä opiskelumateriaalit esille........mutta  pari kerrosta vielä!!!!

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Neulottu tilkkutäkki

Tilkkutäkki


Sain pyynnön  8- vuotiaalta  siskonpojaltani jatkaa hänen neulottua tilkkutäkkiään.

Olen tehnyt sen lahjaksi hänen ollessaan pieni poika.
Muutaman vuoden päästä hän pyysi muutaman palan lisää, koska ei mahdu peiton alle. 

Vuosia on taas vierähtänyt ja  sain uudelleen toiveen lisäpaloista.


 *Peitto on taas liian pieni. Peiton alla ei mahdu loikoilemaan kuin jalat koukussa*


Siis tarvitaan muutama rivi lisää paloja.
Laskin, että  nyt tarvitaan 12 palaa.

*peitto tämän hetken koossa*

Lankana olen käyttänyt  Novitan  Seitsemän veljes- lankaa.
Se on kestävää ja helppo pestä sekä pysyy hyvin kuosissaan.

Yhden palan koko on 20 cm x 20 cm.
Puikkoina käytän 3,5 ja silmukkamäärä on 40 s.
Palojen neulemallit ovat sellaisia, joissa muoto ja koko pysyvät samanlaisina.
Aina oikeaa ja korinpohja- neuleet ovat hyviä yhdistelmiä.
Palat ovat virkattu yhteen.


Peittoprojekti on nyt aloitettu ja ensimmäinen pala on puolessa välissä.

*tilkkutäkin ensimmäinen pala*

Neulomisprojektit jatkuvat.
Neuletakkiprojekti on nyt jäissä. Sukkiakin tulee hitaasti....nyt on peitto.......

lauantai 29. lokakuuta 2016

Neuletakki




Neuletakki

Päätimme siskon kanssa aloittaa sukkaprojektien rinnalle jonkun yhteisen projektin.

Teemme usein samanlaisia neuletöitä.

 Sovimme, että aloitamme samanalaisen neuletyön- kuvassa näkyvän neuletakkiprojektin eri värisinä.
ja
 sovimme, etä määrittelemme, milloin neuleen tulee olla valmis 
ja
 hän, joka sovittuun aikatauluun ei pääse, maksaa toiselle pienen euromäärän
 (sellaisen summan kuitenkin, että motivoi valmistamaan neuletakin valmiiksi ensimmäisenä).

*Ohje uusimmasta Novitalehdestä*

*Novita 4/2016 talvi*

Projekti on  aloitettu.

Pari muutosta päätimme yhdessä tehdä heti alkuun:
Ensiksikin vaihdoimme langan toiseen. Ohjeen lanka tuntui jonkin verran karhealta.

 Päätimme kokeilla Novitan Isoveli- lankaa.

*Isoveli-lanka 270, väri 043, erä 2056*
Puikkoina käytämme neuletakin tekemisessä nro 5.

Langan ohje on 5-6 ja takin ohjeen mukaan tein mallitilkun kahdella puikkokoolla; 5 ja 6.
Sain parhaimman mallitilkun käyttämällä puikkoja  nro 5.

Toiseksi päätimme tehdä takista hieman lyhyemmän. 
Takin pituus olisi polven yläpuolelle.

siis tästä lähtee...........ja on lähtenyt........

Pitää mitata ja laittaa siskolle kysymysviestiä, paljonko hän on tehnyt....


Olemmeko kilpailuhenkisiä? 


*Ihanan nopeasti tulee pituutta*



'Max ja minun neuletakkiprojektini*


Nyt on mennyt viikko, etten ole neulonut tätä takkia, mutta miten siskoni???  Onkohan hän edellä minua!?

Onneksi on viikonloppu,  sohvalla loikoilua ja neulomista-

Voih, en ehdikään neuloa, on muutakin.....mukavia juttuja.....

Mutta pitää kyllä ottaa puhelu!

jatkuu..........

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Täällä blogin ääressä taas!







Hei kaikille!

Palaan blogin ääreen pitkän tauon jälkeen.

On ollut paljon kaikkea, joka on vienyt aikaa ja energiaa.

On ollut ihania keväisiä lankahakureissuja Karnaluksiin
ja samalla nautinnollisia herkkuhetkiä hyvissä ravintoloissa
sekä mukavaa kiertelyä ympäri kaupunkia!

*Ihana sininen meri ja taivas*


*Moon*


*Lumoava lamppu Moonissa*
*Klaus*

*maisemia*

*maisemia*
*Vana ema juures*


Tallinnan reissujen jälkeen alkoi pojan häiden valmistelu,
johon hurahti kesäkuun alku.


Vietimme kesäkuun puolessa välissä
 äärimmäisen tunteikkaat ja lumoavat häät!


*Voi niitä kyyneleiden ja nenäliinojen määrää*


*Ihanat nuoret*


Kuukausi sen jälkeen kokoonnuimme toisenlaisiin juhliin.

 Saatoimme  isäni taivasmatkalle. 

Ikävä on,

mutta

 Isäni katsoi aina tulevaisuuteen, niin minunkin täytyy!

Elämä jatkuu......


Nyt on taas käsitöiden ja hieman ehkä opiskelujenkin aika.

Terveyshallintotiede jatkuu
ja hieman Italian alkeita.


Nyt on lankoja hankittu erilaisia käsitöitä varten
 esimerkiksi vaikka lempikohteeseeni sukkiin ja sitten myös neuletakkiin sekä ponchoon.


Jotakin on jo valmistunut kokonaan, joitakin on kesken!

*Austermann Step ja Max*

*Näin onnistuu, ettei tule reikäinen reuna; neulon 3 reunimmaista silmää oikeaa. Loistava idea *

*Alizia*

Ihanat käsityöt....
...................tästä tämä taas lähtee purkautumaan..............

perjantai 13. toukokuuta 2016

Minulta voi hankkia bambupuikkoja

Olen tuottanut tutun kautta Kiinasta jonkin verran puikkoja ja, jos joku on kiinnostunut kokeilemaan ja hankkimaan niitä minulta, voi olla yhteydessä  minuun sähköpostilla, joka on

saasanlankakera(at) gmail.com

Puikot ovat bambupuikkoja ja ovat  pituudeltaan 25 cm.

Puikkokokoja minulla on nyt 3, 3.5 ja 4.

Pakkaukset sisältävät 4 puikkoa. Myyn niitä kaksi pakettia kerrallaan,
 jolloin puikkoja on yhteensä 8 kappaletta.


***Hinta olisi näistä 8 puikosta 4 euroa + postikulut***
 


*Puikkokoot- 3, 3.5 ja 4*




*3.5 kokoiset puikot, joilla teen näitä sukkia*

 Koska puikot ovat 25 cm pitkät, voi olla hieman totuttelua sukan neulomisessa,
 mutta kyllä sekin onnistuu ja ovat kätevät esimerkiksi pipon ja säärystimien tekemisessä.

Minusta puikot ovat tuntuneet mukavilta.
Lanka liukuu puikossa hyvin. Se ei ole aina itsestään selvää bambupuikkojen kohdalla.

Siskonikin kokemukset näistä puikoista ovat olleet  hyviä.

Pipoja on tullut ja Ihana pentu on saanut oman villapuseron.






Ja
hänen koiranpentunsa mielestä puikot myös  maistuivat hyvältä.


*ihana pieni suloisuus, joka haluaa olla kaikessa mukana*



 Nyt en tiedä, kuinka monta puikkoa on syöty.

 Kohta saa varmaan lähettää siskolle lisää puikkoja............. 

........sitä tietoa odotellessa.......

torstai 5. toukokuuta 2016

Lahjalangoista lisää sukkia

Kaunis punainen ja suklaanruskea lanka- siitä varmaan tulee hyvä yhdistelmä. 
Langan merkkiä en tiedä, mutta  lanka kyllä hyvin sukkalangan oloista. 7 -veljeksen vahvuista, mutta hieman pehmeämpää.

Broken seed - mallilla teen nämä sukat.





Sukka on vielä kesken ja  kuitenkin olen jo aloitellut muitakin neulomuksia.

Töitähän voi olla useita kesken, eikö vain?

Tällä hetkellä minulla on neljä työtä yhtä aikaa kesken.
Kait näistä  joku valmistuukin.

Broken seed - neule kuulosti minusta erittäin haastavalta,
kun sain vinkin työkaveriltani tähän malliin,
mutta ei se sitä  ollutkaan.


Olen yhdet Broken seed - sukat tehnyt niin, että tein vain varteen tätä kuviota, kuten kuvassa näkyy.

*Nalle- langasta tehdyt Broken seed- sukat*


Mutta näihin  puna- ruskeisiin päätin kokeilla hieman erilaista versiota.
 Tein niin, että sukan pääliosa on Broken seediä ja sukan pohja sileää raitaneuletta.

*Broken seediä sukan pääliosa ja sukan pohja sileää raitaa*


Tässä ohje Broken seed- neuleeseen:
1. kerros kaikki oikein punaisella langalla
     2. kerros  1 oikein, 1 nurin ruskealla langalla
3. kerros kaikki oikein punaisella langalla
   4. kerros 1 nurin, 1 oikein ruskealla langalla

Toista näitä neljää kerrosta. Sukan pohja on sileää neuletta.



Neulominen jatkuu.........pitäisi saada keskeneräiset työt valmiiksi.......



Lankalahjoitus ystävältä

Keittiössä tein viime hetken valmisteluita ystäviemme saapuessa kylään.

Heidän saavuttuaan  sain mielenkiintoisen pyynnön tulla ulos auton takaluukulle....
......hmmm......miksiköhän?

Auton takalukusta löytyi kaksi Ikean kassillista erilaisia lankoja ja käsityötarvikkeita.
Ystäväni oli käynyt äitinsä kaappeja läpi ja
 sieltä oli löytynyt tämä valtava määrä ihanuuksia.
 
Ystäväni tiesi harrastukseni ja hän toi minulle siksi nämä langat ja käsityötarvikkeet.

*Olin hyvin otettu tästä*

Päätin neuloa ystävälleni  kiitokseksi sukat  saaduista langoista.



Sininen lanka on Nalle- lankaa ja muut raitavärit ovat kyllä sukkalankoja, 
mutta ilman vyötteitä, joten merkkejä ei tiedossa, mutta ihanilta tuntuivat.

Yhdessä pikku Max- koirani kanssa teen käsitöitä.
 Mieluiten makoilee ihan vieressä, yleensä jopa lankakerän päällä.



Päättelyä vaille valmiit sukat  lähtevät ystävälleni vaikkapa mökille vietäväksi.

Kyläreissua odotellessa.....

 .....ja kyläreissu sovittu. Päättelin sukat muuten valmiiksi, mutta pituus piti vielä varmistaa sovittamalla. Tarvikkeet mukaan...

Oikean pituiset olivat...

....Siispä seuraavia sukkia suunnittelemaan....

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Lankakaupan haku Dysseldorfissa jatkui ja jatkui...


Kävelin ristiin rastiin Dysseldorfin vanhaa kaupunkia ja lankakauppaa ei vaan löytynyt.

Mietin kävellessäni, mistäköhän paikalliset hankkivat neulomistarvikkeensa?

Odotin, että löydän pienen  liikkeen, jossa seinät ovat täynnä hyllyjä, joissa on mitä kauniimpia lankoja ja tarvikkeita, ehkä jopa kahvila liikkeen yhteydessä, jossa "neuloosiin sairastuneet kokoontuvat yhteen nauttimaan yhdessä tekemisestä ja vertaistuesta".

*Hain siis omaa haavettani*

Kävin pohtimassa jatkotoimenpiteitä lumoavassa kahvilassa Gut & Gerne. Tämä kahvila on suklaapuodin yhteydessä.

*Gut & Gerne*



 Yleensä tämä kahvila on ollut aivan täynnä, mutta onneksi sain nyt tilaisuuden nauttia kahvilan antimista;
Taivaallisesta suklaajuustokakusta ja teekupposesta.



Päätin jatkaa neulomista kotona ja jatkaa kaupungissa kiertämistä.


*Oberkassel*

*Oberkassel*
*Vanhaa kaupunkia*
*Vanhaa kaupunkia*
*Kevään merkkejä*

Kotia kohden.....








 
Kotona jatkoin neulomista.

Kiinasta tuotetusta Alpakkalangasta aloitin hartiahuivin tekemisen.

Teen kahdesta väristä sen.



Sukkapuikoille löytyi kotoa lanka.
Schachenmayr Regia, 6- säikeinen by Arne & Carlos.
75% villaa, 25% polyamidia. Puikot kooltaan 3-4.
Pesu koneessa max 40 astetta.

Laitan linkin tähän, jota itse hyödynnän paljon. Sieltä löytyy hyvin tietoja, kuinka paljon silmukoita laitetaan perussukkiin riippuen eri langoista.



Teen täysin perussukkaa tällä kertaa ja 
käytän 3,5 numeroisia puikkoja, joita olen tuottanut Kiinasta.



Neulominen jatkuu....